Vihreä tee vähentää verisuonisairauksien riskiä tupakoijissa

>> 12.11.2010


Endoteeli on ohut solukerros verisuonien sisäpinnalla. Endoteeliset solut vaikuttavat moneen eri biologiseen prosessiin. Ongelmat näiden solujen toiminnassa nostavat monien sairauksien riskiä. Henkilöillä, jotka kärsivät esimerkiksi diabeteksestä, ateroskleroosista tai korkeasta verenpaineesta, todetaan monesti endoteelista vajaatoimintaa.

Tupakointia pidetään yhtenä tekijänä, joka vaikuttaa negatiivisesti endoteelisten solujen toimintaan. Tuore tutkimus osoittaa, että vihreän teen katekiinit voivat riittävän suurina annoksina ehkäistä tupakan haittavaikutuksia endoteeliin (lähde).

Tutkimusta varten 30 tervettä miespuolista tupakoijaa jaettiin kolmeen ryhmään. Ensimmäinen ryhmä toimi verrokkiryhmänä. Toinen ryhmä sai 80 mg ja kolmas ryhmä 580 mg vihreän teen katekiineja päivittäin kahden viikon ajan.

Verrokkiryhmässä ja pienen annoksen saaneissa ei huomattu tutkimuksen aikana eroja, mutta suuren annoksen saaneiden verenkierto parani merkittävästi. Lisäksi heidän plasmassaan todettiin suurempi määrä typpioksidia. Typpioksidin väheneminen on eräs merkki endoteelisistä ongelmista. Oksidatiivista stressiä ja kroonista tulehdusta mittaavat arvot, kuten C-reaktiivinen proteiini eli CRP, sen sijaan paranivat.

Tutkijoiden mukaan vihreän teen katekiineilla on ateroskleroosia ehkäisevä vaikutus tupakoivien ihmisten verisuoniin. Vaikutus johtuu pääasiassa vihreän teen vaikutuksesta typpioksidin määrään ja oksidatiiviseen stressiin.

Arviot vihreän teen sisältämistä katekiinimääristä vaihtelevat teelaadun, paikan, vuodenajan ja valikoitujen lehtien mukaan. Yleensä kuulee väitettävän, että yksi kupillinen vihreää teetä sisältää noin 100 mg katekiineja, mutta todellisuudessa määrä saattaa olla vähäisempi. Tutkimuksessa käytetty määrä vaatisi siis vähintään kuutta kupillista vihreää teetä päivässä. Se voi kuulostaa paljolta, mutta toisaalta yli kymmenen kuppia päivässä juovat ei-tupakoitsijat elivät eräässä tutkimuksessa kaikkein pisimpään.

Toinen vaihtoehto on syödä vihreän teen uutteesta tehtyjä lisäravinteita. Tällöin kannattaa pitää mielessä, että kaikki polyfenolit eivät ole katekiineja ja varmistaa kuinka paljon katekiineja kapselit todella sisältävät.

Vihreän teen tärkeimmän katekiinin, epigallokatekiinigallaatin eli EGCG:n, biosaatavuutta on mahdollista parantaa mustapippurin sisältämän piperiinin avulla. Vaikka vaikutus on huomattava, ei ole selvää, onko lopputulos sama kuin suuremman määrän teetä juominen.

Vihreällä teellä voi olla myös muita tupakoinnin haittoja ehkäiseviä vaikutuksia. Hiirissä tehtyjen kokeiden perusteella esimerkiksi näyttää siltä, että vihreä tee ehkäisee keuhkosyöpää. Koeputkitesteissä vihreän teen katekiineista juuri EGCG:n on osoitettu tappavan keuhkosyöpäsoluja kaikkein tehokkaimmin.

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

  © Blogger template Simple n' Sweet by Ourblogtemplates.com 2009

Back to TOP