Vihreä tee suojaa rottia nivelreumalta

>> 17.3.2009


Jokin aika sitten käsittelimme tutkimusta, jonka mukaan vihreä tee suojaa niveltulehduksen aiheuttamalta rustokadolta. Kyseinen koe tehtiin kuitenkin ihmisiltä ja eläimiltä saaduilla rustonäytteillä, joten tulosten suhteuttaminen eläviin olentoihin on vaikeaa.

Nyt vihreän teen vaikutuksesta niveltulehdukseen eli artriittiin on kuitenkin lisää hyviä uutisia. Kim ja kumppanit toteavat tutkimuksessaan, että vihreästä teestä saatu uute suojasi rottia niveltulehdukselta. Rotilla, joihin tartutettiin bakteerin aiheuttama artriitti, oli vähemmän niveltulehduksen merkkejä silloin, kun niiden juomaveteen sekoitettiin vihreän teen uutetta.

Vihreän teen uute ja niveltulehduksen arviointi

Tutkijoiden käyttämä uute sisälsi 57,5% vihreän teen katekiineja, joista merkittävin oli epigallokatekiinigallaatti (epigallocatechin gallate, EGCG). Ensimmäiseen ryhmään kuuluvat rotat saivat 8 grammaa uutetta per litra juomavettä ja toiseen ryhmään kuuluvat 12 grammaa. Verrokkiryhmä sai tavallista vettä.

Kutakin ryhmää ruokittiin 1-3 viikon ajan ennen niveltulehdusta aiheuttavan bakteerin tartuttamista. Niveltulehduksen vakavuus arvioitiin käpälien eryteeman (verisuonten laajenemisesta johtuva ihon punoitus) ja turvotuksen perusteella.

Vihreän teen vaikutus niveltulehduksen oireisiin

Rotilla, joiden juomavedessä oli vihreän teen uutetta 8 grammaa per litra, oli vähemmän merkkejä niveltulehduksesta kuin verrokkiryhmällä. Kahden viikon ruokinta ennen niveltulehdusta oli huomattavasti tehokkaampi kuin yhden viikon ruokinta. Kolmen viikon ruokinta samalla annoksella ei kuitenkaan tehostanut vaikutusta enää lisää; itse asiassa vaikutus oli hieman huonompi, joskin ero oli hyvin pieni.

Tulokset olivat samantapaisia myös annoskoon vertailussa. Kaksiviikkoisessa ruokinnassa 8 g/l suojasi niveltulehdukselta paremmin kuin 12 g/l. Kolmiviikkoisessa ruokinnassa selkeää eroa suuremman ja pienemmän annoksen välillä ei ollut.

Vaikka vielä pienempien annosten (2 ja 4 g/l) dataa ei ole esitetty kokonaisuudessaan, tutkijat mainitsevat, että yhteenlaskettuna kaikkein paras yhdistelmä oli 8 g/l ja kahden viikon ruokinta. Tulokset noudattivat käänteistä Gaussin käyrää, eli tietyn pisteen jälkeen annoskoon tai ruokinta-ajan kasvattaminen eivät enää parantaneet vaikutuksia.

Vihreän teen vaikutus sytokiineihin ja tulehdukseen

Vihreä tee -uute hillitsi tulehdusta aiheuttavaa IL-7-sytokiinia. Tulehdusta ehkäisevistä eli anti-inflammatorisista sytokiineista IL-4 pysyi muuttumattomana, mutta IL-10 lisääntyi. Aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että IL-7:n vähentäminen ja IL-4:n sekä IL-10:n lisääminen voivat ehkäistä tai helpottaa niveltulehduksen oireita.

Yhteenveto ja käytännön huomioita

Vihreästä teestä saadun uutteen lisääminen juomaveteen vähensi bakteeriperäisestä niveltulehduksesta kärsivien rottien oireita. Tulokset selittyvät osin vihreän teen anti-inflammatorisella vaikutuksella.

Parhaat tulokset saatiin silloin, kun juomaveteen sekoitettiin 8 grammaa uutetta per litra ja ruokinta kesti 2 viikkoa ennen niveltulehduksen alkua. Katekiinien määrä grammassa uutetta oli 57,5%, mikä tekee 4,6 g katekiineja yhdessä litrassa juomavettä. Jos oletamme rottien juoneen 50 ml vettä päivässä, saamme tulokseksi 0,23 g (tai 230 mg) katekiineja päivässä.

Vihreän teen katekiinipitoisuus vaihtelee, mutta arvioimalla määräksi 100 mg per kuppi, tutkimuksessa käytetty optimaalinen määrä vastaisi 2-3 kupilista vihreää teetä päivässä. Kannattaa kuitenkin muistaa, että kyseessä on karkea arvio – samat määrät eivät välttämättä päde rottiin ja ihmisiin.

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

  © Blogger template Simple n' Sweet by Ourblogtemplates.com 2009

Back to TOP