Vihreän teen uute tehostaa liikunnasta johtuvaa vatsanseudun rasvan vähenemistä

>> 24.2.2009


Toistaiseksi ei ole täysin selvää, edistääkö vihreä tee todella laihtumista. Vihreän teen on osoitettu tehostavan insuliinin vaikutusta koeputkessa, mikä on hyvä uutinen niin diabeetikoille kuin painon alentamista tavoitteleville. Ihmisillä tehdyt laihtumista koskevat tutkimukset ovat kuitenkin antaneet vaihtelevia tuloksia.

Makin ja kumppaneiden tuore tutkimus näyttää silti varsin lupaavalta. Tulosten perusteella vihreä tee saattaa todella olla avuksi ylipainosta eroon pääsemisessä. Tutkijoiden mukaan vihreän teen katekiinit edistävät vatsanseudun rasvakudoksen vähenemistä ylipainoisissa ja kohtuullisesti liikuntaa harrastavissa henkilöissä.

Liikunta vai liikunta ja vihreän teen uute?

Kaikkien 107 osallistujan, jotka suorittivat koko 12 viikkoa kestävän tutkimuksen, painoindeksi oli välillä 25-40, mikä sijoitti heidät ylipainoisten kategoriaan. Kukin osallistuja määrättiin satunnaisesti yhteen kahdesta ryhmästä. Ensimmäinen ryhmä joi päivittäin vihreän teen uutteesta tehtyä juomaa, joka sisälsi 625 mg vihreän teen katekiineja. Toinen ryhmä joi juomaa, joka ei sisältänyt lainkaan katekiineja. Kummassakin juomassa oli saman verran kofeiinia.

Vihreästä teestä tehty juoman eniten sisältämät katekiinit olivat epigallokatekiinigallaatti (epigallocatechin gallate, EGCG) ja epigallokatekiini (epigallocatechin, EGC). Katekiinijakauma oli samantapainen kuin tavallisessa teessä, mutta katekiinien määrä oli huomattavasti suurempi kuin vihreässä teessä, joka puolestaan sisältää enemmän katekiineja kuin muut teelaadut.

Osallistujille annettiin myös kunto-ohjelma, jonka tavoitteena oli vähintään 3 tuntia keskiraskasta liikuntaa per viikko. Osallistujien ruokavalio ei muuttunut kokeen aikana, mutta kofeiinin kulutus väheni molemmissa ryhmissä.

Vatsanseudun rasvan ja triglyseridien väheneminen katekiiniryhmässä

Katekiiniryhmä pudotti painoaan enemmän kuin kontrolliryhmä, mutta vyötärönympärysmitassa ja rasvaprosentissa ei tutkimuksen lopussa ollut tilastollisesti merkittävää eroa. Vatsanseudun koko rasvakudoksen määrä ja vatsanseudun ihonalaisen rasvakudoksen määrä oli kuitenkin alhaisempi katekiiniryhmässä.

Vihreän teen katekiinit ja vatsanseudun rasva
Mitä siis tarkkaan ottaen tapahtui? Ylläolevasta kaaviosta näkyy, että sekä vihreän teen uutetta että kontrollijuomaa nauttineiden osallistujien rasvaprosentti (total fat mass) pieneni kokeen aikana jonkin verran. Tulos ei ole yllättävä, sillä molemmat ryhmät harrastivat liikuntaa.

Mielenkiintoista on, että vaikka kummankin ryhmän fyysisen aktiviteetin taso oli sama, katekiineja saanut ryhmä pudotti painoaan ja rasvaprosenttiaan enemmän (joskin jälkimmäinen ero ei ollut tilastollisesti merkittävä). 12 viikon jälkeen kontrolliryhmä oli pudottanut painoaan keskimäärin yhden kilon, kun taas katekiiniryhmän pudotus oli 2,2 kiloa.

Kontrolliryhmän vatsanseudun koko rasvamäärässä (total abdominal fat area) ei ollut juuri lainkaan eroa kokeen alussa ja lopussa. Toisin sanoen liikunta yksin ei vähentänyt vatsanseudun koko rasvamäärää. Itse asiassa vaikka sisäelimiä ympäröivän "vaarallisen" rasvan määrä (intra-abdominal fat) väheni hieman, ihonalaisen rasvan määrä kasvoi vastaavasti.

Liikunta yhdistettynä vihreän teen katekiineihin sen sijaan vähensi vatsanseudun koko rasvan määrää 7,7 prosentilla. Sekä sisäelimiä ympäröivän että ihonalaisen rasvan määrä väheni, joskin tutkijoiden mukaan vain jälkimmäinen ero oli tilastollisesti merkittävä.

Myös triglyseridit vähenivät katekiiniryhmässä verrattuna kontrolliryhmään. Vastaavia ryhmien välisiä eroja ei havaittu HDL- ja LDL-arvoissa. Osallistujien glukoosi- ja insuliinitasot eivät muuttuneet merkittävästi tutkimuksen aikana.

Yhteenveto

Päivittäin nautittu vihreän teen katekiineja sisältävä juoma yhdistettynä keskiraskaaseen liikuntaan vähensi vatsanseudun rasvaa tehokkaammin kuin pelkkä liikunta. Erot olivat merkittävät vatsanseudun koko rasvan määrässä ja vatsanseudun ihonalaisen rasvan määrässä.

1 kommenttia:

Pellon pientareella 7. huhtikuuta 2010 klo 16.42  

Onpa hieno blogi ja hyviä tutkimuksia ja -tuloksia täynnä! Olen vasta nyt tutustunut ja innostunut vihreästä teestä enemmän, ja tämä blogi vahvistaa intoa huimasti! Kiitos kovasti näistä tiedoista.

Onko blogin pitäminen päättynyt, vai vieläkö on toiveita uusista kirjoituksista? :)

Lähetä kommentti

  © Blogger template Simple n' Sweet by Ourblogtemplates.com 2009

Back to TOP