Vihreä tee ja musta tee nostavat plasman antioksidanttipitoisuutta myös maidon kanssa

>> 10.2.2009


Edellisessä kirjoituksessa tarkasteltavana oli tutkimus, jonka mukaan 2-3 kupillista vihreää teetä nosti sekä miesten että naisten plasman antioksidanttipitoisuutta selvästi. Pienemmillä annoksilla ei ollut merkittävää vaikutusta antioksidantteihin.

Vihreä tee, musta tee ja antioksidantit ihmisissä

Samantapaisiin tuloksiin päätyivät myös Leenen ja kumppanit. He toteavat tutkimuksessaan, että vihreä tee ja musta tee nostavat plasman antioksidanttipitoisuutta. Tutkijat antoivat 21 terveelle koehenkilölle 3 desilitraa teetä, johon oli lisätty 2 grammaa kylmäkuivattuja teelehtiä. Tutkijoiden mukaan määrä vastaa noin kolmea kupillista teetä.

Tutkimus on mielenkiintoinen siksi, että vertailussa oli vihreän teen lisäksi mukana musta tee, joista kumpaakin testattiin myös maidon kanssa. Kukin osallistuja kokeili tutkimuksen aikana kaikkia kuutta vaihtoehtoa: vihreää teetä maidon kanssa ja ilman maitoa, mustaa teetä maidon kanssa ja ilman maitoa sekä kivennäisvettä maidon kanssa ja ilman maitoa. Eri juomien nauttimisen väli oli vähintään kaksi päivää. Maitona käytettiin 0,6 desilitraa pastöroitua täysmaitoa.

Yhden tunnin kuluttua siitä, kun osallistujat olivat juoneet vihreää teetä ilman maitoa, plasman antioksidanttipitoisuus nousi arvosta 1,144 mmol/l (millimoolia per litra) arvoon 1,178 mmol/l. Lisäys oli siis 0,034 mmol/l eli noin 3%. Kun teehen lisättiin maitoa, lisäys pysyi lähes samana ensimmäisen tunnin ajan. Kahden tunnin jälkeen lisäykset olivat 3% (ilman maitoa) ja 2% (maidon kanssa).

Tunnin kuluttua mustan teen nauttimisesta ilman maitoa antioksidanttipitoisuus nousi 2%. Maidon kanssa lisäys oli 1,7%. Kahden tunnin jälkeen lisäykset olivat 1,2% (ilman maitoa) ja 0,5% (maidon kanssa).

Mineraalivesi maidon kanssa tai ilman maitoa ei nostanut plasman antioksidanttipitoisuutta.

Vihreä tee, musta tee ja antioksidantit plasmassa
Ylläolevassa kaaviossa näkyy plasman antioksidanttipitoisuus sen jälkeen, kun koehenkilöt ovat juoneet mustaa teetä, vihreää teetä tai vettä.

Mitä näistä luvuista voidaan siis todeta? Selvästi sekä vihreällä teellä että mustalla teellä oli plasman antioksidanttipitoisuutta nostava vaikutus riippumatta siitä, oliko teehen lisätty maitoa vai ei. Vihreän teen vaikutus oli jonkin verran tehokkaampi kuin mustan teen. Ero maidottoman ja maidolla maustetun teen välillä näkyi plasmassa selvästi vasta kahden tunnin jälkeen teen nauttimisesta.

Edellisessä kirjoituksessa käsiteltyyn tutkimukseen verrattuna tulokset ovat samantapaiset mutta vaatimattomammat. Erot tulosten välillä voivat johtua teen valmistamiseen ja mittausmenetelmiin liittyvistä eroista.

Yhteenveto

3 kupillista vihreää tai mustaa teetä nostaa plasman antioksidanttipitoisuutta 2-3 prosentilla. Kun maitoon lisätään pastöroitua täysmaitoa, antioksidanttivaikutus on edelleen nähtävissä mutta heikkenee ajan myötä.

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

  © Blogger template Simple n' Sweet by Ourblogtemplates.com 2009

Back to TOP